Mun ongelma on että mä oon liian kiltti. Mä en osaa sanoa ei. Mä oon varmaan ihanne työnantajalle: "teetkö sen vuoron?" minä:" joooo-oo..." Pomo:"Lähden matkoille, voitko olla varalla jos tulee kiirettä? Voiko sulle soittaa vaikka et ookkaan enää duunissa täällä virallisesti?" minä:" joooo-ooo..."

Mulla on viimeinen vapaa viikonloppu ennen ku uus duuni alkaa ni lupauduin et mulle voi soittaa jos ex-liikkeeseen tulee kiire, koska ex-pomo ite on lomailemassa ulkomailla. Pelaamassa golfia. Voi vitjat. Mä jotenkin yllätyin ku se kysy. En osannu kieltäytyä. Mun miehellä meni hermot muhun ku kerroin. Mua saa kyllä huijata ja huiputtaa ja käyttää hyväks nii paljon ku sielu sietää enkä mä osaa kieltäytyä. Mut jos ne soittaa ni mä en mee. Mä sanon jotain... En aio olla kaupungissa. Inhottaa vaan tehdä se ex-työkaverille ku se on kiva, mutta ei mahda minkää. Se ex-pomo sanoki mulle joskus et sä oot niin kiltti ja rauhallinen ettei kiukkusinkaa asiakas kehtaa rueta sulle räyhää. Ja sit se ite käyttää mun hyvää hyvyyttäni hyväks julmasti ja raa'asti ja minä vain hiljaa jupisen ja kiukkuan yksikseni kun en päin naamaa kehtaa.

Tai jotenki työelämässä ja koulussa  mulla on joku ihme auktoriteettien kunnioitus. Mä haluun olla hyvä oppilas ja hyvä työntekijä. Sit mä en osaa pitää puoliani. Tosielämässä näin vapaalla sit osaan kyllä sanoa asiat liiankin suoraan ja sit saan katua ja pyydellä anteeks mikäli joku mun puheista loukkaantui vaik ei tarkoitus ollutkaan. Paitsi joskus jos menee täysin hermot johonki idioottiin. Itselleenhän sitä yleensäki ankarin on... Kaikessa.


Mä soitan sinne huomenna ja sanon etten pääse tulemaan viikonloppuna et ei tartte soitella.